<![CDATA[OY DIALOGUES & DESIGN LTD - Diablog]]>Sun, 08 Dec 2019 10:04:16 +0200Weebly<![CDATA[Kohtaavatko palvelut ihmisen?]]>Thu, 12 Sep 2019 16:15:29 GMThttp://diades.net/diablog/kohtaavatko-palvelut-ihmisenteksti: Miia Palo

Psykososiaalisen stressin haitallisesta vaikutuksesta ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin  on vahva tutkimusnäyttö. Jatkuvasti lisääntyy myös ymmärrys sosiaalisen ympäristön, mielen ja kehon välisistä yhteyksistä. Ihmisen psyykettä, sosiaalisuutta ja kehollisuutta ei voi erottaa toisistaan. 

Hyvinvointipalveluissa kohdataan yksittäisiä ihmisiä ja perheitä erilaisissa elämäntilanteissa, usein pienemmissä tai suuremmissa kriiseissä. Terveydenhuollossa asioitaessa on usein oireita ja huolta terveydentilasta, todettu sairaus tai toimintakyvyn ongelmaa. Lääketieteen keinoin voidaan poissulkea, diagnosoida ja hoitaa joitakin sairauksia ja helpottaa oireita tai pyrkiä tukemaan ihmistä terveellisten elämäntapojen omaksumisessa terveysriskien vähentämiseksi. Sosiaalietuudet ja sosiaalipalvelut osaltaan pyrkivät vastaamaan sosiaalisiin tarpeisiin, jos niissä on puutteita. Hyvinvointipalveluissa voidaan kuitenkin rajallisesti vaikuttaa stressitekijöihin, jotka aiheutuvat elämäntilanteesta ja liittyvät terveyden sosiaalisiin ulottuvuuksiin tai ihmisen kokemaan tautitaakkaan. Sen vuoksi palveluiden tulisi myös auttaa ihmisiä löytämään voimavaroja ja suojaavia tekijöitä, jotka vähentävät stressin haitallisia vaikutuksia. 

Palveluissa asiointi sinällään voi olla ihmiselle joko terveyttä edistävä tai stressiä lisäävä kokemus. Tähän ei vaikkapa terveydenhuollossa ole juurikaan kiinnitetty huomiota, kun pääasiana on pidetty näyttöön perustuvaa hoitoa. Viime aikoina asiakaskokemus on noussut vahvemmin tavoitteeksi myös julkisissa palveluissa pääasiassa kilpailukykyä lisäävänä laatutekijänä. Mutta onko palvelukokemuksella muutakin merkitystä?

Yksi kiinnostava näkökulma, joka tuli vastaan lueskellessa aiheeseen liittyvää tutkimusta, on palvelukokemuksen vaikutus luottamukseen.
 

Institutionaalinen luottamus tarkoittaa muun muassa luottamusta julkiseen palvelujärjestelmään. Suomessa ja muissa hyvinvointivaltiossa institutionaalinen luottamus on korkealla. Korkea institutionaalinen luottamus korreloi hyvän terveyden ja hyvinvoinnin kanssa. Heikko institutionaalinen luottamus liitetään puolestaan syrjäytymiseen.  Kati Honkanen ja kumppanit (2018) selvittivät tutkimuksessaan nuorten ja perheiden kokemuksia hyvinvointipalveluissa. Aineiston perusteella he jaottelivat kokemuksen neljään kategoriaan: syyllistävään, torjuvaan, huomaavaan ja kohtaavaan. Näistä kaksi ensin mainittua olivat tavallisempia ja lisäksi niiden yleisyys liittyi asiakkaan heikompaan sosioekonomiseen asemaan. Palvelukokemuksen tyyppi vaikutti tutkimuksen mukaan asiakkaan luottamusasteeseen. 

​Kts. taulukko 'Palvelukokemustyyppien keskeiset erot ja seuraukset' alla
(Taulukko Honkanen ym. 2018)

Kaikkein parhaiten luottamusta lujitti kohtaava palvelukokemus. Toisaalta syyllistävällä ja torjuvalla kohtaamisella voitiin heikentää luottamusta ja aiheuttaa haittaa ihmiselle tilanteessa, jossa hän erityisesti tarvitsee ja hakee tukea ja apua. 

Kohtaavan palvelukokemuksen tunnusmerkkejä ovat Honkasen ym. mukaan vastavuoroisuus, kuulluksi tuleminen, kokonaisvaltaisuus, avoin vuorovaikutus, toisen ymmärtäminen, yhteisen tietämyksen rakentaminen, kuunteleminen, kysyminen ja reflektointi. 

Kuulostaako tutulta? Ollaan hyvin lähellä dialogisen vuorovaikutuksen määritelmää. Kyse näyttäisi olevan dialogista ja sen vaikutuksista.
 

Dialoginen kohtaaminen on voimauttava, tuottaa terveyttä ja hyvinvointia sekä lujittaa luottamusta. Sen avulla voidaan ensinnäkin välttää tuen tarpeessa olevan lisäkuormittamista palvelujärjestelmän taholta.  Toisaalta dialoginen vuorovaikutus auttaa löytämään ymmärrystä ja uusia reittejä eteenpäin vaikka raskasta elämäntilannetta ei voisikaan muuttaa, sairautta parantaa tai ongelmia ratkaista. 

Aito dialogi asiakastyössä ei toteudu automaattisesti ja luonnostaan eikä se ole yksittäisten työntekijöiden henkilökohtainen ominaisuus. Se edellyttää organisaatioilta asian arvon ymmärtämistä, huomion kiinnittämistä, osaamista, koulutusta, harjaannusta ja arviointia. Millä tasolla on dialoginen osaaminen palveluissamme? Tiedämmekö tulevatko asiakkaamme kuulluksi ja nähdyksi kokonaisvaltaisesti? Kuinka moni tuen tarpeessa oleva tulee torjutuksi ja jää ongelmineen yksin? 

Palvelukokemusta voidaan ja pitää kehittää monistakin syistä. Yksi on, että ihmisen aito kohtaaminen  - paitsi tuntuu hyvältä - tuottaa terveyttä.   


Lähde:
Honkanen, Kati; Poikolainen, Jaana; Karlsson, Liisa Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018):5-6, http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018112949446


]]>
<![CDATA[Kuulluksi tulemisen ja yhteisen dialogin merkitys työyhteisöpulmissa]]>Fri, 30 Aug 2019 12:02:30 GMThttp://diades.net/diablog/kuulluksi-tulemisen-ja-yhteisen-dialogin-merkitys-tyoyhteisopulmissateksti: Johanna Aho

Kun kuuntelee hyvin, eikä oleta mitään, on jo pitkällä riitojen ehkäisemisessä. 
Kuulluksi tuleminen on ihmisille tärkeää ja uskomattoman moni väärinymmärrys, konflikti ja loukkaantuminen johtuu siitä, että ei ole kuunneltu riittävästi ja ilman olettamuksia. 

Useimmiten, kun haluamme, että neuvottelu etenisi oman mielemme mukaisesti, olemme malttamattomia kertomaan oman näkemyksemme, emmekä pysähdy kuuntelemaan toista osapuolta. Kuitenkin voi olla, että pöydän toisellakin puolella ovat vastassa yhtä hyvät argumentit. Miten tästä eteenpäin? Ratkaisu löytyy yleensä vasta, kun katsotaan syvemmälle osapuolten huoliin ja  toiveisiin, jonka jälkeen voidaan lähteä etsimään yhteistä tietä molempia osapuolia kuunnellen.  Aina siihen ei pystytä omin avuin, etenkin jos tunteet ottavat vallan ajatuksilta. Ulkopuolinen sovittelija voi auttaa, mikäli osapuolet eivät pysty rakentavaan kanssakäymiseen.
 
Työyhteisösovittelu aloitetaan yleensä yksilötapaamisin. Tässä kohtaa sovittelija on kuunteliija, joka ilman johdattelevia kysymyksiä antaa henkilön kertoa syvimmätkin tuntonsa liittyen käsiteltävään tilanteeseen tai konfliktiin. Usein nämä hetket ovat tunnepitoisia, kun henkilöt pääsevät puhumaan hankalasta asiasta luottamuksella. Samalla puhuessa asiaa ääneen, käynnistyy sisäinen dialogi, joka voi avata asiaan uusia kulmia.  Sovittelija voi myös kannustaa asiakastaan siihen, millä tavalla hankalankin asian voisi ottaa puheeksi yhteistapaamisessa.  

Yhteisessä tapaamisessa henkilöt ovat jo valmentautuneempia puhumaan asioista yhteisesti. Rauhallisesti edeten, riittävällä kuuntelulla, ymmärryksen lisäämisellä ja toiveiden kysymisellä voidaan edetä hankalissakin riidoissa ratkaisun ja sovun suuntaan. Yhteisessä dialogissa muotoutuu hetki, jossa aiemmin puhuttu sisäinen dialogi rakentuu uudeksi, yhteiseksi puheeksi ja ymmärrykseksi.

Parhaimmillaan sovun syntymisen hetken voi aistia tunnelman totaalisena muutoksena, joskus taas jää ilmaan vielä epävarmuus, luottamuspulakin. Menetetty luottamus kysyy aikaa uudelleen syntyäkseen. Tämä on pitkälti myös tahdon asia. Haluanko kuunnella? Haluanko sopia? - Avoimuutta siis tarvitaan myös. Kun voi luottaa haluun sopia tai ymmärtää, voi tulla myös enemmän vastaan. 

Aina kuitenkaan ei tarvitse edetä työyhteisösovittelun asteelle, vaan voidaan ryhtyä suoraan yhteiseen dialogiin. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi sellaiset, kun työyhteisössä on aistittavissa "jotain" puhututtavaa, muutostilanteissa ja toimintojen kehittämisessä.  Näissäkin tilanteissa on tärkeää erottaa puhuminen ja kuunteleminen toisistaan, jotta kuulluksi tuleminen varmistuu ja dialogilla on mahdollisuus rakentua.  

Jokainen yhteisesti tehty ratkaisu on samalla uusi oppiminen.
 ​

]]>
<![CDATA[STRATEGIA ON TODELLISUUDEN PYSÄHTYNYT KUVA]]>Sun, 25 Aug 2019 16:29:13 GMThttp://diades.net/diablog/strategia-on-todellisuuden-pysahtynyt-kuvateksti: Heikki Ervast

​Meillä on vankka usko siihen, että muutos käynnistyy ja toteutuu, kun laadimme perusteellisen ja perustellun strategian. Käytämme riittävästi aikaa taustamateriaalien ja faktojen kokoamiseen, laadimme tilannekuvan ja tästä kaikesta luomme analyysin siitä, mitkä ovat tavoitteemme ja mihin olemme menossa. Seuraavaksi vielä toimeenpanosuunnitelma ja strategian vienti johtamisjärjestelmään. Hyvä tulee!


Kehittämistä johdetaan tiedolla. Tämä kaikki on selkeää ja perusteltua, ja se on prosessin kirkas ja tarkkarajainen kuva. Samalla se on kuitenkin myös pysähtynyt kuva. Mukana ei ole todellisuudessa tapahtuvaa liikettä ja liikkeelle lähtöä.  Ne ovat sumeita kuvia.

Kuvittelemme, että asiat alkavat tapahtua ja kehitys kehittyä, kun vain perustelemme faktoilla ja luvuilla muutoksen tarpeen. Jokainen uskoo, että oma toiminta on muutettava, jotta tavoitteet saavutetaan. Toimii teoriassa ja strategian tasolla. Still -kuvassa ei kuitenkaan näy liikettä.  Hyvin suunniteltu on valitettavasti vain 30 -prosenttisesti tehty.

Ihminen mobilisoi voimavaransa ja ryhtyy toimimaan, kun kokee asian tärkeäksi ja itselleen merkitykselliseksi. Merkitykset syntyvät kokemuksellisuuden, tavoitteiden omaksumisen, kuulluksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden kautta. Tässä kaikessa tiedolla ja faktoilla on merkitystä, mutta ne eivät vielä yksin ihmistä vakuuta. Jokaisen on luotava oma suhteensa strategiaan, löydettävä itse kytkökset omaan toimintaan ja ymmärrettävä suhteiden kokonaisuus.

Strategian jalkauttaminen lienee hölmöintä mitä voi tehdä. Siihen on sisään kirjoitettu ajatus, jossa joku tietää asiat paremmin ja on vain syytä uskoa perusteluihin ja pantava toimeksi. Strategia voidaan kokea omaksi vain, jos ollaan oltu mukana sen laatimisessa.  Tällöin ei voida puhua vain tiedon näkökulmasta. On hyväksyttävä, että itse kunkin kokemusmaailman kuunteleminen vie aikaa, mutta samalla varmistaa sitoutumisen. Strategia pitää viestiä, ei tiedottaa. Viestiminen on kaksisuuntaista ja vuorovaikutteista. Tiedottaminen on jalkauttamista.

Dialogit strategian äärellä mahdollistavat osallisuuden ja yhdessä ajattelun.  Strategiaa ei tarvitse “jalkauttaa”, kun se on työstövaiheessa “käsitetty” ja yhdessä tehty - alusta alkaen.
]]>
<![CDATA[Entäpä jos antaisi asioiden lähteä laukalle...]]>Sun, 14 Jul 2019 12:06:12 GMThttp://diades.net/diablog/entapa-jos-antaisi-asioiden-lahtea-laukalle​teksti: Heikki Ervast

Kun kuulija kuulee vain sen, mitä haluaa kuulla, hän yrittää järjestää kuulemistilanteen sellaiseksi, ettei kuultavan sanoma pääse yllättämään. Tilanne pysyy hallinnassa.

Case 1: Kunnan sivistystoimen virkamiehet ja lautakuntapoliitikot ovat valmistelleet koulun lakkautuspäätöstä osana kunnan talouden tasapainottamisohjelmaa. Koulualueen asukkaita päätetään kuulla osana valmistelua. Kuulemistilaisuudessa asiasta päättävät poliitikot loistavat poissaolollaan ja virkamiehet yrittävät pitää puoliansa vedoten laskelmiin ja faktoihin. Kuntalaisten kommenteissa heijastuvat henkilökohtaiset kokemukset. Faktat, laskelmat ja kunnan budjetin tasapaino jäävät jalkoihin. Lunta tulee tupaan ja tunteet leimahtelevat - myös virkamiesten sydämissä. 

Case 2: Yrityksen taloudellinen tilanne on heikentynyt, myynti supistunut ja kustannukset tahtovat karata käsistä. Tilanteeseen on pakko reagoida yrityksen pelastamiseksi. Tulopuolella ei ole näkyvissä uusia tuottoisia avauksia, joten menoja on karsittava. Henkilöstömenot ovat merkittävä tekijä taseessa ja yritys päättää käynnistää yt -menettelyn henkilöstön vähentämiseksi. Ratkaisu ei saa kannatusta henkilöstössä. Jokainen ajattelee omaa kohtaloaan eikä yrityksen missio ole päällimmäisenä mielessä. Sitoutuminen strategiaan lakkaa siinä vaiheessa, kun oma pörssi uhkaa keventyä. Lunta tulee johtoryhmän tupaan.

Liisa Jurmu ja Jukka Hakola kirjoittavat blogitekstissään siirtymisestä kuulemisesta kuuntelemiseen. Onnistunut osallisuus ja vuorovaikutus tuottavat hyviä tuloksia ja luovat luottamusta päätöksentekoon. Mutta kuinka siirtyä kuulemisesta aitoon kuuntelemiseen? Liisa ja Jukka esittävät tekstissään hyvän esimerkin. Lue blogiteksti tästä.

Osallistamis- ja kuulemistilanteissa uudet aatteet ja vanhat toimintatavat kohtaavat. Jos uskallusta aitoon kuulemiseen ei ole, ongelmaksi näyttää nousevan tarve ohjata ja kontrolloida prosessia.  Kuntalainen, työntekijä tai asiakas on arvaamaton tekijä, joka voi nostaa esille asioita, jotka tekevät prosessista monimutkaisemman. Muodostuu tarve valmistella tilaisuus niin, että se johtaa haluttuun lopputulokseen. Tarvitaan tietoa, tilastoja ja vakuuttavia esittelypuheenvuoroja. Mutta ne menevät helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska korvien välissä asustaa ihminen, joka ei ole hallittavissa.

Mitä tapahtuu, kun ihmiset saavat vapaasti ottaa kantaa ja heitä kuullaan aidosti? Alussa prosessi vaikuttaa sekamelskalta ja vaikeasti johdateltavalta - varsinkin jos pyrkii ohjaamaan keskustelua liian aikaisin kohti loppupäätelmiä. Vähitellen kuitenkin erilaiset näkökulmat alkavat hioa toisiaan ja niiden esittäjät saavat kokea olevansa mukana asian muotoilussa (tämä on sitä todellista palvelumuotoilua!). Lopputuloksena asia palautuu takaisin valmistelijoiden käsiin hioutuneena ja rönsyt karsittuna, ehkäpä tuoden mukanaan aivan uudenlaisen ratkaisun, joka voi olla alkuperäistä tehokkaampi ja taloudellisempi.

Se, miten kuulluksi tuleminen toteutuu yt -prosessissa, vaikuttaa merkittävästi siihen, miten henkilöstö sitoutuu uuteen strategiaan yt:n jälkeen. Aito kuunteleminen ja erilaiset äänenpainot salliva vuoropuhelu luovat luottamusta tulevaan. Kokemuksellisuus ja tieto kulkevat käsi kädessä.

Valistunut johtajuus ja viisas valmistelu lähtevät toimintatavasta, jossa uusi valmisteltava asia tuodaan keskusteltavaksi ja kuultavaksi jo alkuvaiheissaan ennen kuin on edes hahmoteltu mahdollisia päätöksenteon vaihtoehtoja. Tarvitaan runsaasti dialogeja prosessin alussa, jolloin valmisteluun tulee uusia ja joskus jopa luovia vaihtoehtoja.  Valmistelun edetessä ja tiedon karttuessa mahdolliset ratkaisuvaihtoehdot vähenevät. Lopulta päätöksen tekeminen on helppoa. Ihmiset sitoutuvat valittuun ratkaisuun, kun ovat saaneet olla muokkaamassa sitä, vaikka oma alkuperäinen ajatus ei toteutuisikaan.

Laukalle lähtenyt asia palaa takaisin kotiinsa kokeneena ja viisastuneena.

]]>
<![CDATA[Kuulemistilaisuudet ja osallistaminen eivät kunnissa riitä, on opittava kuuntelemaan]]>Mon, 03 Jun 2019 13:07:35 GMThttp://diades.net/diablog/kuulemistilaisuudet-ja-osallistaminen-eivat-kunnissa-riita-on-opittava-kuuntelemaan
teksti: Liisa Jurmu ja Jukka Hakola

Jos kaikki ei mene kuten Strömsössä...


Lakisääteinen kuulemistilaisuus on alkamassa erään kunnan valtuustosalissa. Suunnittelusta vastanneet ja tähänkin tilaisuuteen hyvin valmistautuneet asiantuntijat ovat valmiina aloittamaan. Seinille on ripustettu havainnekuvia asiantuntijoiden valmistelemista vaihtoehdoista, joissa on otettu huomioon valtuuston päätökset kyseisestä asiasta. Valmistelusta vastaavat viranhaltijat vaikuttavat passiivisilta, mutta ovat kuitenkin valmiina reagoimaan heille esitettäviin kysymyksiin.

Hieman ennen H-hetkeä ryhmä poliittisesti suuntautuneita kuntalaisia tulee paikalle tervehtien kaikkia suureen ääneen ja kiroten koko tilaisuuden tarkoitusta. Kaikki kuuleman mukaan on päätetty jo ennakolta eikä tällä tilaisuudella olisi enää mitään merkitystä. Moni paikalla oleva on hämillään näytöksestä.

Tervetulosanojen, tilaisuuden tavoitteiden lausumisen ja asiantuntijoiden esittäytymisen jälkeen päästään asiaan. Ihmisiä houkutellaan tekemään kysymyksiä ja kommentoimaan kuulemaansa. Ja niin tapahtuu. Asiantuntijat ovat tehneet loistavaa työtä ja suoriutuvat tilanteesta hienosti, vaikka saavat osakseen paljon heille kuulumatonta palautetta. Yhteistä aikaa kuluu epäasialliseen käyttäytymiseen, kaikkia ehdotuksia ei ehditä käydä kunnolla läpi ja seinälle ripustetut kuvat jäävät hyödyntämättä.

Osallistujat tuottavat myös konkreettisia ideoita. Valitettavasti kukaan ei kirjoita mitään muistiin. Tilaisuuden päätteeksi järjestävän tahon viranomainen pyytää ideoiden esittäjiä ja kaikkia muitakin osallistuneita menemään kunnan nettisivuille ja etsimään sieltä linkin, johon ideoita voi käydä kirjaamassa. Osallistujien turhautuminen on luettavissa heidän kasvoiltaan.


Entä jos toimisimmekin toisin?

Toisessa kunnassa järjestettiin myös kuntalaisten kuulemistilaisuus. Tähän tilaisuuteen oli pyydetty verkosto-ohjaajia varmistamaan, että jokaisella paikalle tulleella henkilöllä on mahdollisuus puhua. Tervetuloseremonioihin kuului kolme viiden minuutin alustuspuheenvuoroa, joiden jälkeen siirryttiin pienryhmäkeskusteluihin. Alun hämmennyksen jälkeen keskustelut lähtivät liikkeelle hieman epäileväisesti, mutta vähitellen paikalle tulleet alkoivat luottaa järjestäjän avaukseen, jossa hän oli vakuuttanut kuulijoilleen: “Nyt puhujina olette kaikki te ja kuuntelijoina me.”

Muutamien strukturoitujen keskusteluhetkien jälkeen kokoonnuttiin vielä yhteiseen tilaan. Paikalla olleet työntekijät kirjoittivat fläppipapereille asioita, joita he tulevat viemään eteenpäin tämän illan tilaisuuden perusteella. Kirjoittamisen lisäksi viranomaiset kertoivat kuulemistaan asioista seikkaperäisesti. Tilaisuus päättyi verkosto-ohjaajien kysymykseen: “Tulitteko te tänään kuulluksi ja miltä teistä tuntuu nyt?”

Viimeisen puheenvuoron käytti tilaisuuden järjestäjä. Hän kertoi lyhyesti, miten nämä asiat etenevät ja milloin asian tiimoilta järjestetään seuraava yhteinen tilaisuus. Osallistujat vaikuttivat kotiin lähtiessään tyytyväisiltä ja positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuvilta kuntalaisilta.


Ei tämä sattumaa ollut

Lukuisten kuntalaistilaisuuksien ja järjestötapaamisten fasilitointikokemusten perusteella olemme havainneet, että toimintakulttuurit vaihtelevat kuntien välillä suuresti ja yhteistyö eri tahojen välillä on kunnissa hyvin eri tasoilla. Suuressa osassa kuntia kuntalaisten osallisuuden ja kumppanuuksien merkitys eri sektorien toimijoiden kanssa tunnistetaan tärkeiksi. Useimmissa kunnissa myös tunnistetaan tarve uudenlaisten osallisuusmuotojen ja kumppanuuksien kehittämiselle. Tästä huolimatta osaamista tähän ei aina ole. Yhteistyötä rakennetaan usein vanhojen mallien mukaisesti ja usein edelleen hallintolähtöisesti.

Miten päästään aitoon kumppanuuteen, tasavertaiseen keskusteluun, yhteiseen tiedon luomiseen ja jalostamiseen? Uskomme, että ratkaisu tähän löytyy kyvystä luoda dialogeja mahdollistavia tiloja. Fyysisiä ja miksei myös virtuaalisia paikkoja, joissa kaikki osallistujat voivat tasapuolisesti puhua ja kuunnella toistensa puhetta. Vuorovaikutuksen mahdollistava tila ei synny järjestämällä kuntalaisten kuulemistilaisuus ja varaamalla tilaksi kunnan valtuustosali kahvitarjoiluineen. Harvemmin se syntyy myöskään esittelemällä valmiita suunnitelmia ja kysymällä kuntalaisten mielipiteitä jo valittuihin vaihtoehtoihin.

Vuorovaikutuksen mahdollistavan tilan syntymisen kannalta olennaisinta on kokemustemme mukaan viranhaltijoiden aito halu kuunnella kuntalaisia, sekä tahto valmistella ja toteuttaa asioita yhteisen ja jaetun ymmärryksen pohjalta. Tämä edellyttää valmiutta muuttaa omia ennakko-oletuksia ja näkemyksiä, sekä rohkeutta tulla pois niin sanotusta perinteisestä viranhaltijan roolista: valmistelijan roolista koordinoijan ja keskustelevan kuuntelijan rooliin.

Vuorovaikutukselle on varattava riittävästi aikaa ja sitä tulee johtaa. Usein toimii ratkaisu, jossa tilaisuuden koordinointi on ulkoistettu tilanteeseen kuulumattomalle henkilölle. Hänen on mahdollista tukea osallistujia henkilökohtaisella tasolla tai koko ryhmää tilanteeseen ja asiaan sopivilla verkostotyön menetelmillä.


Onnistunut osallisuus koetaan tärkeäksi

Osallisuus on onnistunutta hallinnon näkökulmasta silloin, kun toiminnan kehittämiseen ja päätöksentekoon on saatu uudenlaisia näkökulmia ja ideoita. Eikä pieniä tuloksia ole myöskään demokratian ja hallinnon legitimiteetin vahvistuminen. Kuntayhteisön näkökulmasta osallisuusprosessit ovat onnistuneita kun toimijoiden välinen luottamus kasvaa, sosiaalinen pääoma lisääntyy ja kuntayhteisö tiivistyy. Kuntalaisten näkökulmasta osallisuus on onnistunutta kun he kokevat voivansa vaikuttaa asioihin ja olla aidosti osallisena. Parhaillaan osallisuus vähentää syrjäytymistä ja lisää asukkaiden hyvinvointia.

Mitä tämä sitten edellyttää? Olemme huomanneet, että osallisuusasioiden edelläkävijä -kunnissa on löytynyt kykyä kuunnella ja olla läsnä, rohkeutta murtaa rooleja ja uskallusta ylittää näkyviä ja näkymättömiä rajoja. Ei loppujen lopuksi kovinkaan isoja asioita toteuttaa, mutta merkittäviä vuorovaikutteisen toimintakulttuurin kehittymisen näkökulmasta.  

]]>